Subscribe to
Newsletter
Kirjoituskilpailun satoa: Suurten tunteiden viesti

kilpailu1

Osallistu sinäkin? Lue lisää TÄSTÄ!

SUURTEN TUNTEIDEN VIESTI

Rakas lapsi. Vauva, tytär, esikoinen. Näin syntymäpäiväsi kynnyksellä herkistyn vähän väliä miettimään mitä mennyt vuosi, tai oikeammin lähes kaksi, on mukanaan tuonut. Olet virallisesti vauva enää vajaan viikon, mutta minun pikkuiseni vielä vuosia, luultavasti päivieni päähän saakka. Kanssasi asiat ovat menneet paremmin kuin olisin voinut toivoa. Se ei silti tarkoita, että vuosi olisi ollut vain ja ainoastaan kevyt.

Monta läksyä olen elämästä oppinut ja tunteiden vuoristorata on vienyt itkuisen syvistä vesistä naurun täyttämiin ilon huippuihin. Rakkaus ja kiitollisuus ovat kulkeneet seuranani koko tämän matkan. Ilmoitit tulostasi loppukesän lämmössä. Täynnä toivoa ja iloa astuimme isäsi kanssa uuden elämänvaiheen junan kyytiin. Voi kuinka vähän tiesimmekään siitä mihin olimme ryhtyneet!

Olit minulle suunnattoman tärkeä siitä hailakasta viivasta asti. Isälle asia konkretisoitui vähän myöhemmin pyöristyvän vatsan myötä ja oikeastaan toden teolla vasta sairaalan synnytyssalissa. Odotusaika oli minulle helppo ja vaivaton. Nautin olostani ja vatsastani. Sen kasvua seuratessani aloin arvostaa kehoani uudella tavalla. Minä, nainen, luon uuden elämän lähes tyhjästä. Leikkisästi kutsuin sinua joskus parasiitiksikin, mutta pääsääntöisesti tunsin suurta ylpeyttä kyvystäni luoda uusi alku.

Synnytyksen aika koitti melkein viikkoa lasketun ajan jälkeen. Viimemetreillä kysyttiin todella paljon kärsivällisyyttä ja ajoittain oloni oli jopa varsin synkkä sukulaisten hyväntahtoisen kysymystulvan alla. Koin erittäin loukkaavana ihmisten toteamukset siitä, ettei vauva halua tulla tähän maailmaan. Otin sen kaikessa malttamattomuudessani suorastaan henkilökohtaisesti. Olenko minä niin huono äiti, ettei seuraani kannata liittyä tänne vatsanahan tälle puolen? Onneksi lopulta päätit kuitenkin tulla. Olin tehnyt läksyni synnytyksen suhteen. Luin kirjoja, keskustelin ihanien naisten kanssa, tutkin, kyselin ja mietin. Mitä enemmän sain tietää, sitä voimakkaampi oli haluni ja tarpeeni kokea luonnollinen synnytys. Haluni kanssa samaa tahtia kasvoi myös luottamukseni.

Synnytyksen käynnistyessä tiesin, että pystyn. Aamuyön vesien menon jälkeen vietin koko päivän kotona. Liikuin ensin kiihdyttääkseni supistuksia, sitten helpottaakseni oloani niiden kanssa. Jokainen ylitseni vyörynyt supistusaalto tuntui pieneltä voitolta, koska se vei minua lähemmäs sinua. Sairaalaan saapuessamme (olipahan muuten elämäni pisin automatka!) olin jo täysin auki ja viimeinen rutistus kohti pienen ihmeemme kohtaamista alkoi. Sinä satumaisena keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello 1:24 sain sinut käsivarsilleni. Voi kuinka pieni ja hassun näköinen olitkaan!

Yhteinen alkumme sujui hienosti. Osasit heti syödä rinnasta ja jostain kumman syystä minäkin osasin sitä sinulle tarjota. Nukuit sairaalavuoteessa kainalossani, koska siinä oli sinun paikkasi. Siihen sinä kuuluit, iholleni viereeni. Sairaalan levottomuudesta halusin pois heti ja puolentoista vuorokauden iässä lääkärintarkastuksen jälkeen saimme luvan lähteä kotiin. Se tuntui vain ja ainoastaan oikealta. En osannut pelätä vaikka isälläsi oli edessä pitkien työvuorojen täyttämä viikonloppu ja me olisimme vain kaksin. Pikkuvauva-aika oli hurjaa menoa. Et alkuun ymmärtänyt vuorokausirytmistä tuon taivaallista ja välillä halusit kovasti seurustella keskellä yötä. Istuin puoliunessa sohvalla pitäen sinua käsivarsillani, koska vain niin oli hyvä olla. Minulle olisi ollut kätevämpää seurustella kanssasi siellä vuoteessa pötkötellen, mutta eihän se käynyt päinsä.

Vaikka olitkin niin sanotusti helppo vauva, mahtui myös meidän alkutaipaleellemme jokunen lohduttoman itkun täyttämä ilta. En ole luultavasti koskaan tuntenut itseäni avuttomammaksi. Annoin sinulle kaikkeni kehostani lähtien, mutta niinä iltoina mikään ei ollut tarpeeksi. Tunsin itseni riittämättömäksi kun en omaa lastani saanut pidettyä tyytyväisenä. Tuntui iskulta vasten kasvoja kun rintakaan ei kelvannut. Kannoin sinua laulellen ympäri asuntoamme ja jotenkin selvisimme. Sekin kausi meni ohi. Imetys oli minulle raskausaikana ajatuksen tasolla paljon vieraampi asia kuin synnytys. Synnytyksen suhteen olin varma ja luottavainen ja koin tietäväni siitä aika paljon. Imetyksestä en tiennyt oikein mitään enkä osannut ottaa selvääkään. Tiesin, että halusin imettää tai ainakin yrittää. Ympärilläni nainen toisensa jälkeen kertoi miten maito loppui. Ehkä minullakin. Onneksi jostain sain kalasteltua sen verran tietoa, että tiheän imun kaudet, vauvan rytmit(tömyydet) ja muita perusasioita oli säilöttynä muistini syövereihin.

Sitten minä vain imetin. En ajatellut sen enempää, tissi suuhun vain. Ja sinä söit. Kuinka voikaan jostain alun perin sivuseikalta tuntuneesta asiasta tulla niin tärkeä! Alkuun kivuliaat nännit ja itselle sopivien imetysasentojen etsiminen pitivät ajatukset kevyesti siellä ”pakollinen paha”-akselilla. Pian aloin kuitenkin kokea imetyksestä samanlaista ihmetyksen sekaista iloa ja ylpeyttä kuin raskaudesta. Kehoni, joka on rakkaudella tämän pienen ihmisen rakentanut, pystyy yhä toimimaan ainoana rakennusaineiden lähteenä hänen kasvulleen.

Supersankarimatskua!

Täysimetyksen jäädessä taakse korostui entisestään vielä imetyksen tuoma turva, lämpö ja rauha. Siitä saat nauttia vielä taaperonakin. Kun olimme yhteisellä taipaleellamme alkuun päässeet, ehkäpä noin parin kuukauden jälkeen, tuntui kuin olisit kuulunut perheeseemme aina. Minä opin vähä vähältä mitä milloinkin tarvitset ja monesti se oli lopulta aika vähän. Pidin sinua lähelläni, tarjosin ravintoa, juttelin, olin vain ja kuuntelin hengitystäsi. Ja niin pikkuhiljaa aloimme hengittää samaan tahtiin.

Olen saanut tämän vuoden aikana seurata vierestä miten olet oppinut koko ajan lisää. Tuntuu suorastaan ihmeeltä, että pieni ihminen yhtenä päivänä vain päättää, että tänään minä muuten aloitan ryömimisen. Olemme isäsi kanssa nostelleet tavaroita aina vain korkeammalle ja korkeammalle sitä mukaan kun olet laajentanut ulottuvuuksiasi. Olemme kantaneet sohvapöydän yläkertaan, jottet löisi päätäsi siihen seisomista harjoitellessasi ja sitten pian kantaneet sen takaisin kun seisot jo niin tukevasti, ettei meitä enää pelottanut. Olemme saaneet iloita siitä miten yllättäen tunnut ymmärtävän kaiken kuulemasi ja lopulta alkanut toistaa joitain sanoja perässä omalla tavallasi. Kerta toisensa jälkeen olen hämmästellyt miten paljon kehitystä ihmisessä ensimmäisen elinvuoden aikana tapahtuu.

Olen matkan varrella ollut väsynyt monta kertaa. Olen ollut välillä vähän masentuneenkin oloinen. Olen ollut kauhusta kankea ja huolesta heikko. Millään niistä ei kuitenkaan ole väliä kun ajattelen mennyttä matkaa. Mikään niistä ei tule ensimmäisenä, tai edes kymmenen ensimmäisen asian joukossa, mieleeni. Paljon tärkeämpää on se, miten paljon olet elämäämme tuonut iloa ja onnea. Olet opettanut mitä on ehdoton rakkaus. Olet opettanut mitä on ääretön ilo ja riemu. Matkan varrella olen oppinut arvostamaan omaa kehoani enemmän kuin koskaan. Tunnen välillä suorastaan häpeää siitä, miten kamalasti olen sille aikoinaan puhunut. Olen oppinut myös iloitsemaan entistä enemmän elämän pienistä asioista. Siitä miten aurinko paistaa ja myös siitä kun sataa. Iloitsemme yhdessä siitä, että molemmilla on napa ja jokaisessa huoneessa lamppu. Rakas pieni melkein-taapero.

Vajaassa kahdessa vuodessa hedelmöittyneestä munasolusta on tullut 80-senttinen ja yli kymmenkiloinen kävelevä ja puhuva tytöntyllerö. Samassa ajassa minusta on tullut äiti. Se, jonka paidalla on puklua ja tukassa ruokaa, päällä imetyspaita ja jalassa vain mukavia kenkiä. Tänäänkin illalla otan sinut kainaloon perhepedissämme ja imetän sinut uneen ja koen siitä mahdollisuudesta, kyvystä ja etuoikeudesta suunnatonta ylpeyttä. Olen jo osittain palannut töihin ja pikkuhiljaa opettelen olemaan taas muutakin kuin äiti. Se saa minut arvostamaan yhteistä matkaamme entistä enemmän. En malta odottaa mitä kaikkea vielä opitkaan ja kuinka kasvat. Samalla opetat minulle ja isällesi elämästä asioita, joita emme olisi osanneet kuvitellakaan. Jännittyneenä ja avoimin mielin jatkan yhteisellä matkallamme, joka on vasta alussa.

Kiitos tähänastisesta ja ihanaa syntymäpäivää rakas lapsi!

-Krista-

kilpailun-logobanneri

Leave a Reply

© Babyjoy All Rights Reserved